Jaa-a, jos sitä pitäisi itsekritiikkiä harjoittaa ja miettiä ihan rehellisesti, onko minulla mahdollisuuksia, niin vastaus kuuluu: On.

Mielestäni olen sopivan sopiva maajussilleni. Olen kiva, reipas, touhukas, puhelias, uskollinen, yhden miehen nainen, raitis, tupakoimaton, järkevä, viisas, kivan näköinen ja hyvä vartaloinen, sopivan naisekas, kurveja siellä, missä niitä pitää ollakin, pelkäämätön, mielenkiintoinen, hellä, romanttinen, kiihkeä, seksikäs, avoin ja rehellinen.

Enkä en sittenkään. Olen myös välillä hijainen (se tietenkin voi olla siunauskin), herkkänahkainen, möksähtelevä, kiivas, typerä, hajamielinen, idiootti, naiivi, liian paljon läskiä väärissä paikoissa, väärän muotoinen, kamalan näköinen, yllytyshullu, ilkeä, pahansisuinen, välinpitämätön, hidas ja hidasjärkinen.

Nöyrästi siis, hieman omiin mahdollisuuksiini uskoen, odotan mitä tuleman pitää ja hätistelen mörköjä. Enhän tunne kilpailijaani ollenkaan. Hänellä myös on kasapäin  hyviä ominaisuuksia, jotka ihan varmasti sopivat maajussillemme.

Olin tuntevani jotain meidän välillä. Jotain sanoinkuvaamatonta, jotain, mitä en voi selittää. Oliko se ohuen ohut yhteyden lanka, jota kemioiksi voisi kutsua? Vaistosin hänen mielenkiinnon, vai oliko se kaikki sittenkin vai oman mielikuvituksen tuotetta. Näkeekö sitä toisessa juuri sen, mitä haluaakin nähdä? Sillä hän katsoi kanssakilpailijaani yhtä intensiivisesti ja yhtä suurella lämmöllä kuin minuakin. Vai katsoiko?