En lähtenyt mukaan pelaajana vaan sinkkutyttönä, joka etsii itselleen kumppania. Kumppaniehdokas tuntuu tähän mennessä sopivalta, hmm, oikeastaan oikein sopivalta.

Tässä tilanteessa ei voi muuta kuin pelätä pahinta ja toivoa parasta.

Parasta: usko itseesi ei horju, olemuksesi, ulkonäkösi, luonteesi, saavutuksesi eli se mitä olet on sitä, mitä toinen haluaa.

Pahinta: olet juuri sitä, mitä toinen ei halua. Sotkeudut omiin jalkoihisi, loukkaat itsesi, avauduttuasi tulit haavoittuvaiseksi ja poltit siipesi. Lisäksi tämä nöyryytys kaiken kansan nähden.

Tunteet vellovat ylös alas ja normaalisti melko luottavainen ihminen paineen alla murtuu. Tämähän on rankempaa, kuin osasin odottaakaan!

Varsinainen vuoristorata.