Navetassa ja tallissa käy kuhinaa

Niin tytöt ja pojat pääsivät tutustumaan vastapuolen arkeen: ensikäynti navettaan ja talliin. Siinä sitä sitten oikeasti hoideltiin maatilan eläimiä. Jotkut olivat jo kokeneita, kuten Mikon morsmaikut, nk. hevostytöt ja toiset ensimmäistä kertaa läheisessä kontaktissa suuriin eläimiin.

Oikeasti hoidettiin suitsia, harjattiin kylkiä, juotettiin vasikoita, ruokittiin, kannettiin heiniä ja luotiin lantaa.

Se, pääsikö Maajussi helpommalla vai tuliko vieraista enemmän työtä kuin apua, on arvoitus, mutta luulenpa, että kokemus oli kaiken kaikkiaan kuitenkin ainutlaatuinen kaikille osallistujille.

Yksi toisensa jälkeen saapuu oman Maajussinsa ja Maajussittarensa maatilalle.

Toiset menevät tulevien appivanhempien hellään hoivaan, toiset pääsevät appiukon tarkkailevien silmien alle kortteeriin, kun taas toiset pääsevät pälkähästä, kun anoppi on katsonut parhaaksi poistua takavasemmalle.

Jotkut taasen pääsevät omaan rauhaan (+kameramies, valomies, äänimies ja toimittaja) kolmisteen tutustumaan ilman ylimääräisiä ihmisiä.

Kaikkia jännittää...

Mä oon

Mä oon

Mä myöhässä nyt oon

Ei aikaa tervehtiä lain

On kiire, kiire, kiire vain

Alkuaavistuksia:

Ei tykkää. Koska hän ei ole tarpeeksi aktiivinen, että olisi soittanut useammin. Muissa leireissä kiinnostuksen määrää mitattiin vaihdettujen puheluiden määrällä. Se silmällä pitäen, Maajussini ei ole minusta juurikaan kiinnostunut. Meidän yhteenlaskettujen puheluiden määrä kalpenee ahkerimpien Maajussien yhden päivän aikana soittamien puheluiden rinnalla. Sitä minä tietenkin vertaamaan Neiti X:n saamiin puheluihin. Neiti X on kanssakilpailijattareni. Ymmärsin niin, että hekään eivät olleet soitelleet yhtään se useammin.

Onko hän siis vain ujo, kokematon tai kenties niin kiireinen, että ei jouda soittamaan sen useammin vai onko se suoraan verrannollinen kiinnostavuuteen?

Jaa-a, jos sitä pitäisi itsekritiikkiä harjoittaa ja miettiä ihan rehellisesti, onko minulla mahdollisuuksia, niin vastaus kuuluu: On.

Mielestäni olen sopivan sopiva maajussilleni. Olen kiva, reipas, touhukas, puhelias, uskollinen, yhden miehen nainen, raitis, tupakoimaton, järkevä, viisas, kivan näköinen ja hyvä vartaloinen, sopivan naisekas, kurveja siellä, missä niitä pitää ollakin, pelkäämätön, mielenkiintoinen, hellä, romanttinen, kiihkeä, seksikäs, avoin ja rehellinen.

Enkä en sittenkään. Olen myös välillä hijainen (se tietenkin voi olla siunauskin), herkkänahkainen, möksähtelevä, kiivas, typerä, hajamielinen, idiootti, naiivi, liian paljon läskiä väärissä paikoissa, väärän muotoinen, kamalan näköinen, yllytyshullu, ilkeä, pahansisuinen, välinpitämätön, hidas ja hidasjärkinen.

Nöyrästi siis, hieman omiin mahdollisuuksiini uskoen, odotan mitä tuleman pitää ja hätistelen mörköjä. Enhän tunne kilpailijaani ollenkaan. Hänellä myös on kasapäin  hyviä ominaisuuksia, jotka ihan varmasti sopivat maajussillemme.

Olin tuntevani jotain meidän välillä. Jotain sanoinkuvaamatonta, jotain, mitä en voi selittää. Oliko se ohuen ohut yhteyden lanka, jota kemioiksi voisi kutsua? Vaistosin hänen mielenkiinnon, vai oliko se kaikki sittenkin vai oman mielikuvituksen tuotetta. Näkeekö sitä toisessa juuri sen, mitä haluaakin nähdä? Sillä hän katsoi kanssakilpailijaani yhtä intensiivisesti ja yhtä suurella lämmöllä kuin minuakin. Vai katsoiko?